Puh

+358 45 783 69377

Sähköposti

info@tekstiilivarjauksenreseptikirja.fi

Avoinna

Ma - Pe: 09.00 - 17.00

Miten värjäsin kesäiset verhot, pöytäliinan ja tabletit? Värjäys vie mennessään ja nälkä kasvaa syödessä! Värjäystä harrastettaessa projektit ja rohkeus kokeilla aina uusia haasteita kasvaa kerta kerralta.  Ostin nettikangaskaupan poistokankaista kokonaisen pakan pellava-viskoosia värjäystä varten, josta voisi tehdä monenlaisia sisustustekstiilejä. Kangas ei ollut valkoista, vaan vaalean keltaista.

Miten värjäsin kesäiset verhot pöytäliinan ja tabletit

Kangas oli mielestäni laadultaan sopivaa verhoksi, pöytäliinoiksi ja tableteiksi. Jo pohjaväri oli minua miellyttävä, joten päätin hyödyntää sitä sellaisenaan ainakin yhteen verhopariin ja pöytäliinaan. Mutta loput kankaista päätinkin värjätä!

Värjäyksen suunnittelua ja alkuvalmistelua

Aioin piristää ja uudistaa kodin sisustusta kesäisillä verhoilla, pöytäliinoilla ja tableteilla. Oli selvää, että värjäisin tarvittavat kankaat ennen ompelua valmiiksi verhoiksi ja tableteiksi. Tiesin, että puuvilla ja viskoosi tulisivat kutistumaan värjäys- ja pesukäsittelyissä jopa 10% sekä pituus- että leveyssuunnassa. Laskin kutistumisvaran ja leikkasin verhokangaspalat valmiiksi. Huolittelin leikattujen kankaiden ylä- ja alareunat saumurilla, jotta kankaat eivät purkautuisi värjäyksessä ja pesuissa. Värjäysmenetelmänä käyttäisin pesukonevärjäystä, koska halusin saada tasaisen värjäystuloksen.

Lue myös tämä: Miten värjään lankoja käsitöitä varten?

Taas värjäyksen reseptikirja oli hyödyllinen työväline. Poimin sieltä muutamia haluamiani värisävyjä. Aioin tehdä koevärjäyksiä ennen kuin lähtisin värjäämään lopullisia verhokankaita. Lisäksi vaalean keltainen pohjaväri vaikuttaisi lopulliseen sävyyn, koska se tulisi olemaan reseptin ja pohjavärin sekoitus.

Koevärjäykseen valitsin reseptit B159, B161 ja B151. Värin voimakkuudeksi valitsin 0,3% voimakkuuden, koska tavoittelin vaaleita värisävyjä.

Koevärjäys

  • Koevärjäystä varten punnitsin 10 grammaa värjättävää kangasta.
  • Käytän usein koevärjäyksissä litran muovisia, sangallisia ja kannellisia jugurttipurkkeja. Näihin purkkeihin mittaan lasketun määrän glaubersuolaa, soodaa ja haluamani millilitramäärän väriliuosta värin voimakkuusprosentin mukaan.
  • Seuraavaksi mittasin tarvittavan vesimäärän ja liuotin kaikki edellä mitatut aineet veteen. Kun kaikki aineet ovat liuenneet, purkkeihin lisätään kastellut koevärjäyskankaat.
  • Tein koevärjäykset valitsemillani resepteillä
  • Koevärjäykset tein vesihauteessa, eli lisäsin ison kattilan pohjalle vettä ja lämmitin sen keittolevyllä 60 °C lämpötilaan.
  • Litran jugurttipurkeissa olevat väriliemet kangastilkkuineen nostelin vesihauteeseen isoon kattilaan värjäytymään tunniksi. Jugurttipurkeissa on kätevät sangat, joista on helppo sekoitella purkkeja värjäysprosessin aikana.
  • Värjäyksen jälkeen tein kankaille jälkipesun 80 °C pesuainevedellä ja huuhtelin tilkut pesuaineesta puhtaaksi.

Kuvasta näet koevärjäysten lopputulokset

Tarkemmat ohjeet koevärjäykseen tekemiseen vaihe vaiheelta löydät Tekstiilivärjäyksen reseptikirjasta, jossa on tarkat ohjeet värimäärän laskemiseen, apuaineiden laskemiseen ja punnitukseen sekä värjäysprosessin etenemiseen.

Vinkki!

  • Koevärjäystilkkuhin olin rajannut permanent-tussilla 10 cm x 10 cm alueen ennen värjäystä. Kuivatuksen ja silityksen jälkeen olisi helppo mitata, kuinka paljon tilkut olivat kutistuneet värjäyksen aikana. Tätä tietoa hyödyntäisin lopullisia verhoja suunnitellessani.

Verhojen suunnittelu

Kangas kutistui värjäyksessä ja jälkipesussa 7% sekä leveys että pituussuunnassa. Verhot jäisivät haluttua kapeammiksi. Suunnittelin verhot niin, että ne tehdään kahdesta kappaleesta ja ommellaan verhon keskelle pituussuunnassa katesauma. Näin saisin verhoihin halutun leveyden. Nämä kaksi yhdistettävää kappaletta päätin värjätä eri vihreän sävyillä. Onneksi olin ostanut kangasta kokonaisen pakan! Nyt olisi tarpeeksi kangasta toteuttaa tuo suunnitelmani.

Miten värjäsin kesäiset verhot pöytäliinan ja tabletit

Verhojen värjäys pesukoneella

Värisävyiksi koevärjäyksen jälkeen valikoitui kaksi vihreää sävyä väriresepteillä B159 ja B161.

Verhokankaiden lisäksi mittasin kangasta myös tabletteja varten.

  • Ensin punnitsin kankaat ensimmäistä värjäyserää varten.
  • Punnitustuloksen perusteella laskin tarvittavan värimäärän, mikä oli 0,3% kankaan painosta.
  • Apuaineita eli glaubersuolaa ja soodaa punnitsin pesukoneen ottaman vesimäärän mukaan.
  • Sen jälkeen laitoin mitatun värin ja punnitut apuaineet kankaiden kanssa pesukoneen rumpuun ja valitsin pesuohjelmaksi 60 °C kirjopesuohjelma ilman esipesuohjelmaa.
  • Kun pesuohjelma oli loppunut, valitsin saman pesuohjelman uudestaan lisäten pesuainelokeroon kirjopesuainetta pesuainepakkauksen ohjeen mukaisen suositellun määrän.
  • Jälkipesun tarkoitus on poistaa irtoväri pois. Jälkipesun aikana puhdistuu myös pesukone, joten sitä voi jälleen käyttää pyykin pesemiseen. Pesukone ei vahingoitu värjäyksessä.
  • Seuraavaksi värjäsin toisen kangaserän edellisen ohjeen mukaan

Tarkemmat ohjeet pesukonevärjäykseen vaihe vaiheelta löydät Tekstiilivärjäyksen reseptikirjasta, jossa on tarkat ohjeet värimäärän laskemiseen, apuaineiden laskemiseen ja punnitukseen sekä värjäysprosessin etenemiseen.

Verhojen, pöytäliinojen ja tablettien ompelutyön tekivät Stadin ammattiopiston sisustusompelun opiskelijat tilaustyönä.

Verhojen värjäysprosessi oli haasteellinen ja mielenkiintoinen prosessi. Ostin kankaat nettikaupan poistomyynnistä edullisesti pelkän kuvan ja tuoteselosteen mukaan. Jännitti, mitä posti tuo tullessaan! Kangas osoittautui onneksi riittävän laadukkaaksi verhoja varten. Koevärjäysten tekeminen oli mielestäni välttämätöntä ennen suuren kangasmäärän värjäystä. Valmiit reseptit osoittautuivat jälleen hyödyllisiksi, työtä, aikaa ja värjäyskemikaaleja säästäväksi vaihtoehdoksi. Sain valmistettua kotiini juuri oikean sävyiset verhot ja paljon muita sisustustekstiilejä!

Miten värjäsin kesäiset verhot pöytäliinan ja tabletit

 

Blogikirjoituksissani pääset seuraamaan, miten uudistan värjäämällä jo käytöstä poistettuja tekstiilejä, kirpparilöytöjä tai poistokankaita. Tekstiilien kierrätys ja kiertotalous ovat aiheina lähellä sydäntäni. Seuraavassa blogissani kerron,”Miten teen onnistuneen liukuvärjäyksen? Uusi ilme toppiin värjäämällä”

Jos kiinnostuit aiheista, seuraa mukana!

Haluatko tilata viikkokirjeeni?

Viikkokirjeessäni käsittelen aiheita:

  • Erilaiset tekstiilimateriaalit ja niiden ominaisuudet
  • Erilaisten tekstiilimateriaalien värjäys
  • Erilaisten tekstiilien hoito-ohjeet, oikean hoidon vaikutus tekstiilien elinkaareen
  • Tekstiilien kierrätys ja elinkaaren pidentäminen
  • Ja tietenkin vastaan tekstiileihin ja niiden värjäykseen heränneisiin kysymyksiin!

Liity viikkokirjeeni tilaajaksi klikkaamalla tästä.

Suositellut julkaisut

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *