Tervetuloa seuraamaan ryijyblogin viimeistä osaa!
Tässä blogissa pääset seuraamaan viimeistellyn ryijyn ripustusta olohuoneen seinälle. Esittelen yhden tavan laittaa ryijy esille. Tätä ripustustapaa käytän usein myös muille seinälle laitettaville tekstiileille, paspis-kehystetyille piirustuksille tai valokuville. Käytän tapaa usein myös näyttelytöiden ripustuksessa. Taulujen ripustukseen en tätä tapaa sovella.
Tekstiilien ripustuksesta yleensä:
Pääsääntöisesti ripustustanko ei saisi mielestäni näkyä eikä ”rumentaa” tekstiiliä.
Joskus ripustustanko on osa kokonaisuutta ja silloin sen kuuluukin olla näyttävä. Ripustustangon tulisi sopia tekstiilin luonteeseen. Painava tekstiili tarvitsee vahvan ripustustangon, kevyt tekstiili kevyemmän ja siromman tangon.
Ripustustangon materiaali voi olla monenlaista; puuta, metallia tai vaikka läpinäkyvää akryylia, jos ripustetaan esimerkiksi läpikuultavia tekstiilejä, kuten kuultokudoksia.
Ripustustangon tulee kestää taipumatta tekstiilin paino. Sen tulee pitää tekstiilin yläreuna suorana, eikä se saisi taipua keskeltä niin, että tekstiili roikkuu ikävästi. Tekstiilin tulee olla yhtä arvokkaasti esillä kuin arvotaulutkin!
Jos tekstiili tarvitsee hieman painoa pysyäkseen suorassa, voidaan myös alapäärmeeseen laittaa tanko, joka pitää tekstiilin suorana paikoillaan.
Esittelen yhden ripustustavan, jota olen tottunut käyttämään:
Olen mieltynyt käyttämään siimaa ripustessani tekstiilejä seinälle. Tapa on peräisin näyttelyiden rakentamisista ja vuokra-asunnoissa asumisesta. Vuokra-asunnon omistajat usein painottivat, että seinille ei saa lyödä nauloja tai muita kiinnikkeitä. Myös näyttelytilojen seinien piti pysyä ehjinä. Ripustustavasta ei nimittäin jää kuin minimaaliset jäljet, jotka on helppo kitata piiloon.
Tällä ripustustavalla voit myös helposti vaihtaa tekstiilien paikkaa seinältä toiselle.
Vinkkejä siimaripustukseen:
Valitse seinämateriaalille oikeanlaiset naulat tai ruuvit; betoniseinille sopivat, tiiliseinille sopivat tai puuseinille sopivat.
Mittaa ripustettavan tekstiilin leveys.
Käytä tekstiilin leveyden mittaa, kun alat kiinnittää nauloja ripustusta varten.
Lyö naulat tai ruuvit oikeaan ripustuspaikkaan tekstiilin leveydelle mahdollisimman lähelle katon ja seinän rajaan. Maalaa naulanpäät pienellä siveltimellä seinän värisiksi niin ne eivät erotu juurikaan seinän pinnasta.
Odota maalin kuivuminen, sitten voit aloittaa ripustuksen
Tässä esimerkissä käytetään ripustustankona pyöreää terästankoa, halkaisijaltaan
1 cm. Tangon pituus on täsmälleen sama kuin yläpäärmeen leveys. Tangon katkaisupinnat on viilattu sileiksi.
Pujota terästanko yläpäärmeeseen.
Mittaa siiman pituus. Siimasta on tarkoitus tehdä umpilenkki.
Oikea siiman pituus on 2 x tekstiilin leveys + 2 x haluttu korkeus katosta alaspäin.
Sido esimerkiksi naula siiman toiseen päähän painoksi.
Tiputa naula siimoineen ripustustangon toisesta päästä.
Kallista tankoa niin, että naula siimoineen liukuu tangon toisesta päästä ulos.
Olet saanut siiman kuljetettua tangon läpi ja voit irrottaa naulan pois.
Solmi siima umpilenkiksi usealla luistamattomalla solmulla. Käytä vahvaa siimaa painavien tekstiilien ripustuksessa (kesto 10-20kg). Kiristä solmut tiukoiksi esimerkiksi pihtien avulla.
Ripusta siimalenkkilenkki seiniin kiinnitettyjen naulojen tai ruuvien varaan roikkumaan.
Siima venyy tässä vaiheessa kireälle.
Tarkista tekstiilin oikea korkeus. Jos tekstiili on liian alhaalla, lyhennä siimalenkkiä.
Tarkista tekstiilin suoruus.
Kallistele tekstiiliä ripustustangosta varovasti ja aseta se vaakasuoraan.
Lisää sopiva lasta alapäärmeeseen, jos tekstiili vaatii painoa pysyäkseen seinällä suorana ja ryhdikkäänä
Ripustuksessa siima on lähes huomaamaton. Käytännössä katse osuu vain ripustettuun tekstiiliin. Näin vältyt tekemästä reikiä seinään! Jos haluat vaihtaa joskus tekstiilin paikkaa, se on helppoa.
Vinkki leveän ja painavan tekstiilin ripustukseen
Valmistamani ryijy leveä ja tekstiili on painava. Jos pujottaisin siimalenkin kulkemaan ripustustangon molemmista päistä, olisi vaarana, että tanko painuu keskeltä kaarelle.Siksi käytän tässä esimerkissä ripustustapaa, jossa ripustustankoon porataan reiät siimalenkkiä varten keskemmälle tankoa, jolloin tekstiilin paino jakaantuu tasaisesti, eikä siiman kannatuspaine kohdistu putken reunoihin.
Kuvasarjasta näet, miten se onnistuu:
Ripustustangon leveys on 160 cm. Porasin reiät putken läpi 35 cm:n päähän molemmista päistä. Keskelle putkeä jäi 90 cm väli. ( 35cm + 90cm + 35cm = 160cm) Reikien poraus jäljet viilasin tasaisiksi, jotta siima ei katkeaisi teräviin reunoihin.











Näillä vinkeillä onnistut ripustuksessa:
Osta läpinäkyvää siimaa
Osta vahvaa siimaa. Osta siimaa, joka kestää ainakin 10 kg kg:n painon katkeamatta.
Osta seinämateriaaliin sopivat naulat tai ruuvit.
Maalaa kiinnitysruuvien päät mahdollisimman näkymättömiksi.
Oletko sinä seurannut ryijyn valmistusta sen suunnittelusta valmiiksi tuotteeksi saakka?
Aiheesta on aikaisemmin julkaistu sinulle innoitukseksi seuraavat blogit:
1. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-paaset-alkuun-ryijyn-valmistuksessa/
2. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-kudot-itse-valmiin-ryijypohjan/
3. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-teet-ryijynukituksen-valmiille-ryijypohjalle/
4. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-maalaat-langoilla-eli-miten-teet-nukkasekoituksia/
5. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja/miten-edistyy-ryijyn-nukitus/
6. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja/miten-valmiiksi-nukitettu-ryijy-viimeistellaan/
Tämä oli ryijyblogisarjan viimeinen osa! Kiitos kun olet seurannut ryijyblogin eri vaiheita!
Aion jatkossakin päivittää Tekstiilivärjäyksen reseptikirja-blogia silloin tällöin. Tulevat aiheet käsittelevät edelleenkin tekstiilien värjäystä erilaisilla tekniikoilla ja aion edelleen rohkaista sinua antamaan tekstiileille uuden elämän värjäämällä! Siten pidennämme tekstiilien elinkaarta vuosilla eteenpäin kiertotaloushengessä.
Vastaan mielelläni kysymyksiisi.
Hyvää elokuun jatkoa!
Terkuin Sirpa
Joko sinä seuraat blogisarjaa ryijyn suunnittelusta valmiiksi tuotteeksi?
Aiheesta on aikaisemmin julkaistu sinulle innoitukseksi seuraavat blogit:
1. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-paaset-alkuun-ryijyn-valmistuksessa/
2. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-kudot-itse-valmiin-ryijypohjan/
3. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-teet-ryijynukituksen-valmiille-ryijypohjalle/
4. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-maalaat-langoilla-eli-miten-teet-nukkasekoituksia/
5. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-edistyy-ryijyn-nukitus/
6. https://tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi/miten-valmiiksi-nukitettu-ryijy-viimeistellaan/
Ja sitten vielä yksi asia:
Tekstiilivärjäyksen reseptikirjan liemivärjäysohjeiden jatkoksi on toivottu ohjeita myös muille reaktiivivärjäyksen tekniikoille.
Jatkoa on tullut!
1.6.2023 on julkaistu Reaktiivivärjäyksen suoramenetelmät osa 2 e-kirjanen
E-kirjaseen on koottu seitsemän reaktiivivärjäyksen suoravärjäystekniikkaa ohjeineen. Niiden toteutus käydään läpi vaihe vaiheelta. Tekniikat on toteutettu Tekstiilivärjäyksen reseptikirjasta tutuilla Bezaktiv Go reaktiiviväreillä kirjan valmiita värireseptejä hyödyntäen.
E-kirjasen tekniikat ovat seuraavat:
Villan kasto-seisotusvärjäys
Puuvillakankaan värjäys maalausmenetelmällä
Mekaaninen valkoreservi puuvillalle, kaksi toteutusta
Kemiallinen värireservipainanta puuvillalle
Silkin kemiallinen valkoetsipainanta
Silkin kemiallinen pigmenttivärietsipainanta
Värjäys mikroaaltouunilla
Lisäksi värjäyksissä on testattu Tekstiilivärjäyksen reseptikirjan reseptejä ja Bezaktiv Go reaktiivivärien soveltuvuutta näihin tekniikoihin.
Reaktiivivärjäyksen reseptikirja löytyy Holvi-verkkokaupasta hintaan 15 e/kpl
https://holvi.com/shop/tekstiilivarjayksen-reseptikirja/product/be459841ccc2c6a40b49e969443674d4/
Myös aiemmin julkaistu Tekstiilivärjäyksen reseptikirja löytyy Holvi-verkkokaupasta hintaan 29,90 e/kpl
https://holvi.com/shop/tekstiilivarjayksen-reseptikirja/product/f1a31bb3ef7b7d0c0a9f75e30c3ea989
Valitse itsellesi mieleinen vaihtoehto!Toivon,että laitat edelleen minulle värjäykseen liittyviä kysymyksiä sähköpostiin info@tekstiilivarjayksenreseptikirja.fi